Anna Ellmén

ke 8.8.2018

Anna Ellmén yhdistelee veistoksissaan pronssia, romua ja eläinten osia. Teostensa kautta hän kääntää katsojan ajatuksia totutusta uudenlaiseen suuntaan. Nykypäivän arkisuus saa myyttisen tason Ellménin käyttämien materiaalien romun, löydettyjen esineiden tai eläinten osien kautta.

-Tarkastelen kautta aikojen ihmisiä askarruttaneita kysymyksiä vallan ja vapauden olemuksesta, kuten esimerkiksi vallankäytön oikeudenmukaisuutta.
Käsittelen teoksissani vallan ja vapauden ongelmaa sekä yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta että myyttisellä tasolla. Teosteni lähtökohtina ovat olleet myyttien ja kansanperinteen toimijat ja tapahtumat sekä tutut sadut ja tarinat, joista teokseni pyrkivät kertomaan uuden sivujuonteen.

Veistosinstallaatio Pako Willingdonista on saanut vaikutteita mm. George Orwellin romaanista Eläinten vallankumous.
Teos vuodelta 2013, valmistuttuaan se on ollut esillä mm. Wäinö Aaltosen Museossa Turussa.

Anna Ellmén (s. 1981) on Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta vuonna 2014 valmistunut kuvanveistäjä, joka asuu ja työskentelee Turussa.

annaellmen.fi

Pako Willingdonista
Veistosinstallaatio, vuodelta 2013
230 x 235 x 380 cm
Pakettiauton kori, pronssi

Pako Willingtonista

Vitriini, 1.krs. aula
Väärän kuninkaan päivä I
Veistos, vuodelta 2016
69 x 58 x 45 cm
Ammuksen hylsyt
MYYTY

Väärän kuninkaan päivä I