Erica Nyholm osaa herättää valokuvan eloon ja vangita katsojan lumoutumaan siitä voimasta, joka valokuvauksella voi olla. Erica kiinnostui kuvaamaan äitejä ja tyttäriä kuvattuaan omakuvia äitinsä kanssa. Ne merkitsivät hänelle yritystä kuvata lapsuudenajan symbioottista ja tiivistä suhdetta, joka määritteli sekä käsitystä hänestä itsestään että omaa naiskuvaa pitkälle aikuisuuteen saakka. Erica oli äidilleen peili ja äiti Ericalle omakuva. Näiden ristikkäisten peilikuvien jännite on ollut lähtökohta äitien ja tyttärien muotokuviin, jotka hän on halunnut esittää konservatiivisesta äidinroolista käsin. Tämän vuoksi suurin osa kuvista on kuvattu sisällä, äitiyden näyttämöllä, hyödyntäen 1980–1990-luvun estetiikkaa. Erica Nyholm valokuvaa yksittäisiä elämäntilanteita, joiden keskiössä on yksilön suhde perheeseen. Kuva-aiheina toistuu äidin ja tyttären välinen suhde konservatiivisessa kodissa. Nyholm lavastaa jokaisen kuvan kuva-aiheen vaatimalla tavalla. Kuvauslokaatioina toimii tyhjät tilat, jotka Nyholm maalaa, taikka vanhat kotimuseot, joissa 1900-luvun kotiäiti kasvatti lapsiaan. – Haluan, että kuva pysäyttää katsojan, ja että hän alkaa miettiä omaa elämäänsä. Toivon, että hän näkee että joku on oikeasti hengittänyt ja tehnyt tätä teosta, Erica kertoo. Kuvissa on usein vahva tunne joko kuvattujen henkilöiden välisestä läheisyydestä tai heidän yksinäisyydestään. Ne saavat pohtimaan millaisia me olemme ihmisinä: mikä sitoo meitä yhteen tai erottaa meidät. Erica Nyholm (s.1982) valmistui taiteen maisteriksi Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2013. Siitä lähtien Nyholm on lavastanut yksittäisiä elämänkokemuksia, joissa pääaiheena on yksilön suhde perheeseen. Nyholm on pitänyt yksityisnäyttelyitä Valokuvataiteen museossa (2018) ja Pohjoisessa valokuvakeskuksessa (2015). Nyholm on osallistunut ryhmänäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin mm. Minän teatteri; Aboa Vetus & Ars nova (2017); Gestos Hacia uno Mismo; Tenerife Espacio de las Artes (2015), Hope and Faith; Encontros da Imagem Festival (2014). Vuonna 2015 Nyholm palkittiin The VIII Pilar Citoler international Biennal Prize valokuvapalkinnolla Espanjassa. Instagramissa ericanyholm TEOKSET LILY, 2015
Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×100 cm, Editio 1/6 + 2 AP ÄITI JA TYTÄR III, 2017 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×100 cm, Editio 1/6 + 2 AP – Kiinnostuin kuvaamaan äitejä ja tyttäriä kuvattuani omakuvia äitini kanssa. Omakuvat äidin kanssa merkitsivät minulle yritystä kuvata lapsuudenajan symbioottista ja tiivistä suhdetta, joka omalla kohdallani määritteli sekä käsitystä itsestäni että naiskuvaani hyvin pitkälle aikuisuuteen saakka. Minä olin äidille peili ja äiti minulle omakuva. Näiden ristikkäisten peilikuvien jännite on ollut lähtökohtani äitien ja tyttärien muotokuviin, jotka olen halunnut esittää konservatiivisesta äidinroolista käsin. Tämän vuoksi suurin osa kuvista on kuvattu sisällä, äitiyden näyttämöllä, hyödyntäen 1980–1990-luvun estetiikkaa. 219 KUKKAA JA KYNTTILÄÄ, 2016 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 110×140 cm, Editio 2/6 + 2 AP – Marraskuussa 2015 terroristit iskivät väkivaltaisesti pariisilaiseen konserttisaliin. Seurasin uutisia hetki hetkeltä. En vain siksi, että olin samana päivänä palannut Pariisista Suomeen, vaan myös siksi, että uutinen herätti irrationaalista pelkoa terrorismin arkipäiväistymisestä vapaassa Euroopassa. Pariisin iskujen jälkeen pariisilaiset kokoontuivat Place de la Republique -aukiolle osoittamaan myötätuntoa ja rohkeutta. Erästä isää ja poikaa haastateltiin. Haastattelussa isä lohduttaa poikaa sanoilla, jotka pian lohduttivat laajaa väkijoukkoa sosiaalisessa mediassa. Seuraavana kesänä Ranskan itsenäisyyspäivänä isku tapahtui Nizzassa. Seurasin uutisia kymmenen kilometrin päässä pysytellen sisätiloissa. Marraskuussa 2016 palasin Pariisiin residenssiin. Vuodessa terrorismiaalto oli aiheuttanut 219 kuolonuhria Ranskan rajojen sisällä. Isän sanat pojalle olivat muuttuneet. Kukat olivat tummuneet ja kynttilät sammuneet. Niin maalasin työtilani seinän Bataclan-teatterin punaisella, levitin itämaisen maton lattialle ja valokuvasin heistä muotokuvan: 219 kukkaa ja kynttilää. ÄITI JA TYTÄR KOTONA, 2018 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80x100cm, Editio 1/6 + 2 AP TYTÄR, 2017
Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×100 cm, Editio 1/6+ 2 AP ÄITI JA TYTÄR UIMA-ALTAALLA, 2018 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 60×80 cm, Editio 1/6 + 2 AP – Matleena oli vuosi ja kolme kuukautta, kun hän saapui uuteen kotimaahansa. Ensimmäiset kuukaudet olivat levottomia. Matleenan oli vaikea kiintyä uusiin vanhempiinsa. Puolen vuoden kuluttua Matleena näki päiväkodissa vauvan imemässä äidin rintaa. Kotiin tultuaan hän kokeili samaa. Maitoa ei tullut mutta Matleena nukahti äitinsä syliin. Äiti alkoi tutkia, voisiko imetys onnistua. Äiti alkoi pumpata kahdeksan kertaa päivässä vartin verran. Lisäksi äidin maidoneritystä lisättiin lääkkeellä. Kahden viikon kuluttua maidontuotanto käynnistyi. Tytär ja äiti alkoivat tuoksua samalta. Tytär kiintyi äitiin ja äiti koki samankaltaista kiintymystä kuin vastasyntynyttä kohtaan. Kuvasin heidät yhdessä uima-altaassa, paratiisimaisema taustalla. INA ÄITINSÄ JA SISARENSA KANSSA, 2017 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 110×140 cm, Editio 1/6 + 2 AP KAHDEN NAISEN HISTORIA, 2017 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×100 cm, Editio 1/6 + 2 AP – Tutustuin Rosa Emilia Clayn (1875–1959) elämäntarinaan etsiessäni kuvauspaikkaa kesämökkimme lähellä. Rosa Emilia Clay, tiettävästi ensimmäinen Suomen kansalaisuuden saanut afrikkalainen, muutti Ambomaalta Suomeen kasvattiperheensä kanssa perheen lähetyssaarnaajaisän menehdyttyä Ambomaassa. Valmistuttuaan opettajaksi Clay muutti pieneen Mustinlahden kylään syrjäiseen Savoon. Rasistisen arjen painostamana Rosa Emilia Clay muutti Tampereelle ja sieltä edelleen Amerikkaan etsiytyen suomea puhuvan yhteisön pariin. Traagisia käänteitä sisältänyt elämä päättyi amerikansuomalaisessa vanhainkodissa 1959. Tiettävästi Clay ei koskaan puhunut jälkeläisilleen synnyinmaastaan. Clayn elämäntarinassa kulminoituu sekä Afrosuomen nuori historia että sopeutumisvaikeudet homogeenisessa Suomessa. Elämäntarina tuntui hyvin ajankohtaiselta maahanmuuttokeskustelun keskellä. Niin valokuvasin Kahden naisen historian. Kuvassa entisessä Ambomaassa, nykyisessä Namibiassa, syntynyt Dora-niminen nainen pitelee sylissään Aino-tytärtään Rosa Emilia Clayn kotimaisemassa Mustinlahdella. IRIS SISKONSA KANSSA, 2017
Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 140×110 cm, Editio 1/6 + 2 AP NAINEN ILMAN LASTA, 2018 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×100 cm, Editio 1/6 + 2 AP SAARELLA, 2014
Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×100 cm, Editio 1/6 + 2 AP UN COIN D ́APPARTEMENT, 2013 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×95 cm, Editio 1/6 + 2 AP ÄITI JA TYTTÄRET, 2018 Kehystetty pigmenttivedos dipondilla, 80×100 cm, Editio 1/6 + 2 AP Katso myös: Kaarina Haka
