Jukka Lehtinen

ke 9.8.2017

”Veistän liikettä tilana. Tämä hieman hämärä lause saa luvan määritellä ilmaisuani. 
Veistän näkyväksi asioita, joiden en muuten tietäisi olevan olemassakaan.Tarve veistää syntyy mielen ja materian hankauspinnassa. Tämä kitka synnyttää taideteokseni. Haluan teoksillani ohittaa järkeilyn. Pyrin saamaan katsojassa teoksilla niin vahvan kokemuksen, että sitä on vaikeaa sivuuttaa – ettei ehtisi liiaksi ajatella ennen kuin kokee. Ajattelun ja selittämisen aika on katsomisen jälkeen.

Yli kaksimetrisiin katosta roikkuviin elastisiin mustiin tippoihin sopivan mittainen ihminen voi hipaista päälaellaan, silittää otsaansa tai poskeaan. Teoksen nimi tuli mieleeni unessa. Heräsin hokien lausetta: ”Sehän alkoi melkein itkemään.” Lause sisältää vähintään kolme ihmistä. Kyynelehtijän lisäksi on vähintään kaksi, joista toinen lausuu toiselle nämä sanat. Lauseeseen sisältyy syyllisyyttä tai vähintään hämmennystä.”


-Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen (s.1962) on Lahden taideinstituutista valmistunut kuvanveistäjä. Perinteisistä materiaaleista työskentelynsä aloittanut Lehtinen on urallaan kokeillut rohkeasti uusia keinotekoisia materiaaleja, kuten muovia. Teoksissa olennaista materiaalin lisäksi on teoksen ja tilan yhteys, installaatiot muodostuvat tilan ehdoilla. Lehtinen on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Lehtisen persoonallisista veistoksista tunnetuin ”Oma maa mansikka” sijaitsee Pikkuparlamentin edessä. Vuonna 2008 Jukka Lehtinen palkittiin Hämeen taidepalkinnolla. Taiteellisen työskentelyn ohella hän opettaa Aalto yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa. 


Sehän alkoi melkein itkemään, 2015
Installaatio
Pehmeä polyuretaani

Kaipuun pisarat, 2016
Installaatio
Maalattu kova polyuretaani-integraali

“Teos koostuu useista täyden kyynelen muotoisista pisaroista, jotka luovat tilaan pois lipuvan kaipauksen sinisen pilven.”

-Jukka Lehtinen

Installaatio on esillä vitriinissä Pursimiehenkatu 29-31 A-rapun aulassa.

Kuva Niclas Warius

www.jukkalehtinen.fi